I'm not a Grinch. Or am I?

 Joulu. 

Minkä mielikuvan saat kun rupeat ajattelemaan joulua? Minkälaisia olivat lapsuuden joulut, koska vietit ensimmäisen "oman joulun"? Mikä on kaunein joulumuistosi? 
Mistä alkaa joulu, valmistautuminen siihen tai mikä luo sen sinulle erityisen joulutunnelman? 

Kaikki nämä ovat kysymyksiä joiden kohdalla haluaisin oksentaa ja huutaa raivosta. Mitä enemmän joulusta puhutaan ja toitotetaan joulun ajan ihanuutta, sitä enemmän raivo sisälläni kasvaa. Raivo, viha ja kiukku, sekoittuen kauniisti sitten johonkin pettymysten, taistelutahdon ja räjäytyshimon kaltaisiin valoköynnöksiin. Onpa kaunista. Verta ja suolenpätkiä tai jotain semmosta. 

Kun ensimmäiset joulunodotuspostaukset ja ne kauneudella ilakoivat kuvaelmat tästä ilon ja valon juhlasta pärähtävät ilmoille, se ärsytys alkaa nousta. Joululaulut ovat kuin pitkiä, vähän tylsiä neuloja tungettuna korviin ja sydänalan luona alkaa nipistellä. Onpa niin ****n ihanaa. Jos nyt tulee tarve sanoa, ettei pidä mennä lukemaan niitä semmoisia tekstejä tai kuunnella joululauluja, niin eipä niitä oikein mistään tiedä koska se yllättää. Ei niitä voi tuosta vaan vältellä, mitä lähemmäs joulukuu tulee. Osa näistä odottajista aloittaa hekumoinnin ja iloittelun jo lokakuussa ja paheksuu kun kaupoissa on jotain halloweenkrääsää, mutta ei joulukoristeita. 

Yritän myös joskus vältellä lapsia, sillä eihän se heidän niskaansa kuulu miksi se oma joulun odotus on niin kamalaa. Yritän suojella itseäni, mutta myös niitä lapsia. Ei heidän kuulu tietää siinä hetkessä miksi kaikki tämä on niin hirveää. 

Olen viime vuosina yrittänyt löytää hyviä asioita jouluihin. Pieniä asioita. Se on vähän kuin yrittäisi laittaa rikkinäisen kulhon kasaan pyykkinarulla. Ihan hemmetin epätoivoista, eikä todellakaan auta mitään. Pitäisi kyetä käymään läpi miksi se kulho meni rikki, löytää kaikki palaset, että saisi sen sitten vaikka jollain vähän paremmalla keinolla kursittua kasaan. Eli terapia. Onneksi on nyt se terapia. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö ne kauniit ja kivat asiat ole hyvästä. Joinain vuosina olen onnistunut tuomaan itselleni pieniä hyviä hetkiä. Niistä huolimatta seuraavana vuonna ne jouluun liittyvät aiheet ovat olleet yhtä vaikeita tai jopa vaikeampiakin. 

Tämä aika vuodesta on just niin kamala, että ei aina sanat riitä kuvailemaan mitä kaikkea tähän liittyy. Luin eräästä paikasta miten on niin ihanaa, kun jouluna voi vain nauttia tunnelmasta. Enkä tiedä itkisinkö vai nauraisinko. Tunnelma. Se semmoinen synkkä, pimeä ja märkä rätti, on kylmä, nälkä ja kaikki puristaa iholla ja ihon alla. Henki ei meinaa kulkea, ei pysty peseytymään ja kaikki haisee pahalle. Mihinkään ei voi mennä, eikä ole vaihtoehtoja kuin olla yksin siellä missä on. Ei ole pipareita, torttuja tai suklaita, ei koristeita eikä jouluvaloja. Ei ole laskeutumista mihinkään, ellei sitten laskeudu lattialle makaamaan ja itkemään. Muttei kannata, koska lattia on niin likainen. Odotus keskittyy siihen, että koska tämä helvetti loppuu. Olen vuosien aikana saanut uteluita ja kyselyitä miksen vain sitten toimi toisin tai tee itselle kivaa joulua. No siksi koska se pyykkinaru ei auta sen kulhon korjaamisen kanssa. En pääse pakoon tätä sisäistä tunnelmaa. En saa sille tehtyä mitään. Olen viettänyt kivoja jouluja ja on ollut ihania hetkiä rakkaiden ihmisten kanssa ja olen niistä erittäin kiitollinen. Silti joka joulu jännitän tuleeko se pimeys ja kylmyys tai nälkä ja niljakkuus paikalle. Pääsenkö turvaan.

Olen etuoikeutettu siinä, että minulla on paljon hyviä tekijöitä. En koe olevani sitä mainosten kohderyhmää, mikä on näiden ylistyslaulujen toinen puoli; yksinäisten ja onnettomien joulu ja siihen kohdistuvat keräykset. Olen traumatisoitunut ja joulu on sen trauman isoin triggeri. Eikä sitä voi vältellä. Sieltä se hiippii ja silloin sieluun tuulee ja kovaa. Melkein kaikkea muuta voi jollain tavalla paeta esimerkiksi vaihtamalla paikkaa, maata, mutta joulua ei pääse pakoon mihinkään. Hirvempiä on juuri ne överit kaupalliset festivaalit missä on jotain vilkkuvaloja ja muuta jouluteemaan istuvaa. HYI.

On myös helppo mieltää joulun viettämättömyys uskonnolliseksi, koska se on etuoikeutetussa asemassa helpoin hyväksyä selitykseksi. Kaikkihan nyt joulusta tykkää, paitsi jos on joku inhottava ihminen. Kaikkihan nyt jouluna nauttii, kun on hyvää ruokaakin ja saa levätäkin. Joulun sanoma on lämmin ja empaattinen ja voi sitten kotona nauttia tästä ihanasta ajasta. Paitsi jos on joku kylmä ja tunteeton, niin sitten ei nauti ja synkistelee ja pilaa muiltakin ilon. 
Vai olisiko se niin, että ne omat joulut ovat olleet niin hirveitä, että niistä ei halua puhua, tai olla kertomassa että miksi ei se joulun tunnelma nyt tavoita, kun ne omat kokemukset ovat olleet aivan jotain muuta. Koska todennäköisesti kuulija ei ole valmis kuulemaan sitä kaikkea ja ei ihan tahallaan halua tuoda siihen hetkeen niitä rumia asioita. Enkä halua sitä sääliä mitä siitä seuraa. 

Joulumuistoissa on kaikenlaisia asioita. Ne hyvät muistot ovat viime vuosilta. Neutraaleja on joitakin, mutta sitten niitä, joiden tuominen päivänvaloon ei kannata. Joulu kuitenkin tulee kerran vuodessa. 

Ehkä joskus on vielä se joulu, kun ei satu niin paljoa. Kun ne joululaulut ovat yhtä neutraaleja kuin mikä tahansa musiikki ja pystyy olemaan irvistämättä joulutoivotuksille. Eikä halua hautautua kuukaudeksi piiloon maailmalta ja haistattele joulutoivotuksille.