Useammalla jalalla

Hankin itselleni sovelluksen millä seurata mielialoja. Alunperin ajattelin että olisin vain pitänyt kirjaa mielialapäiväkirjan tyyliin, mutta sen omatoiminen muistaminen oli liian vaativaa. Siksipä latasin "äpsin" ja nyt olen painellut menemään sen kanssa. Siinä on viisi vaihtoehtoa, eli tavallaan ykkösestä vitoseen. Olen siellä kakkosessa ollut suurimman osan, vähemmän kolmosia ja muutamia ykkösiä. Ykkösiä on ne päivät kun ei henki kulje tai mikään ei meinaa onnistua. Niitä päiviä, kun on vaikea keskittyä tv:hen, syömiseen tai oikeastaan mihinkään. Tai niitä, missä suru on niin voimakasta ettei sen läpi tule mikään. Kakkosia on ne, kun suru aaltoilee, kun pystyy suoriutumaan jollain tasolla arjesta. Silti niitä, missä ihan tavalliset asiat on vaikeita. Kolmosissa sitä on illalla tyytyväinen että on selvinnyt ilman romahduksia, saanut ehkä syödyksi muutakin kuin kahvia. Nelosista en tiedä, ei ole näkynyt. Vitospäivät tuntuvat utopialta. On kuitenkin yksi positiivinen

Kolme viikkoa sitten kirjoitin masentuneisuudesta. Siitä hetkestä. Siitä voimattomuudesta. Aivan. Siitä meni kaksi päivää ja Shinya menehtyi. Tai siis. Tilanne päättyi eutanasiaan. Shinya oli 17. Saavutti tuon etapin maaliskuussa. Jolloin myös mietin että pitäisi varmasti asioida jossain eläinlääkäriasiassa. Shinyalla oli myös dementia. Soimaan edelleen itseäni siitä etten vienyt häntä lääkäriin. Soimaan, vaikka sekä puhelimitse konsultoitu eläinlääkäri, että eutanasian toteuttanut eläinlääkäri sanoi siinä että vaikka olisin toiminut miten, niin siinä tilanteessa oltaisiin jossain kohtaa ja kissa huononi siinä mielessä nopeasti, että ainakaan mitään kuukausien kestänyttä tilannetta ei ollut ja siitä eutanasian suorittanut oli aivan varma. Silti. Shinya oli kissa, jonka ei koskaan pitänyt tulla elämääni. Hän oli edesmenneen Neleyan perseessä roikkuja ja päällä makaaja. Neleya oli mun  kissa. Shinya hurmasi kaikki, siis aivan kaikki. Hän osasi miellyttää, lohduttaa ja tarjota

Meidän chromecast on nimetty sanonnan mukaan mitä käytän kun ei oikein ole muuta sanottavaa. Semmosta sitten. Nyt on aikalailla "semmosta sitten" -tilanne. cw: mielenterveys, maininnat itsetuhoisuudesta, masentunut ajattelu, terveydenhuollon toiminta masennuksen hoidossa. Huhtikuussa, yhteiskunnan pysähtyessä ja kaiken hidastuessa huomasin pessimismini heränneen. Ajattelin automaattisesti pahinta vaihtoehtoa ja mieleni täyttyi siitä vanhasta, tutusta ajattelukuviosta "pieleen se menee kuitenkin", "ei tämäkään tuu toimiin", "odotellaan nyt että pahemmaksi menee". Pessimisti minussa on terapian avulla saatu kuriin ja olen oppinut tunnistamaan koska luisun vanhoille, kuluttaville urille. Nyt ei vaan enää kiinnostanut. Masennus vahvistui vahvistumistaan. Ajattelin että eipä siinä, mennään päivä kerrallaan. Tein töitä, tein mielelläni töitä ja keskityin aina siinä hetkessä siihen mitä teen. Hiljaksiin aloin tehdä ylitöitä. Havahduin että olin