Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2023.

Huomenta.

 Kirjoittaminen on ollut tauolla elämäntilanteiden vuoksi.  Jaksamista omille ajatuksille ei ole ollut arjessa, puhumattakaan niiden kirjoittamisesta mihinkään julkisesti. Vaikken tätä kirjoittelua ole missään mainostanut, niin se mitä laitetaan nettiin jää nettiin, kyllähän me se tiedetään.  Julkaisin välistä yhden luonnoksiin jääneen tekstin nelikymppisyydestä. Elämäni ensimmäinen ikäkriisi. Nyt yli vuosi sen jälkeen kriisi on hälvennyt. On tullut uusia kriisejä ja uusia ajatuksia, joiden jyrätessä iän ja oletusten miettiminen on jäänyt.  Olen myös pohtinut kirjoittamista. Saanko tästä mitään, onko mulla mitään sellaista sanottavaa mikä kiinnostaisi ketään? Saan kirjoittamisesta tilaa pohtia, tilaa ajatella, tilaa tuntea. Se, kiinnostaako se ketään on täysin lukijan arvioitavissa. Selatessa blogit.fi -palveluun lisättyjä vaihtoehtoja huomaan ettei niistä mikään kiinnosta. Luen muutamaa pienelle porukalle kirjoittavaa henkilöä, mutta yhtään isommat ovat kaikki tylsiä. Ne, joilla josku
 Täytin viime elokuussa 40 vuotta. Sitä ennen kriiseilin kevään ja kesän. Mielikuvat nelikymppisistä istui tiukassa. Oli vaikea päästää irti vanhoista mielikuvista ja katsoa itseään missä menee. Kolmekymppiselle itselleni mulla ei ollut mitään odotuksia tai oletuksia, mutta nelikymppiselle näköjään oli. Ehkä suurin oli se, että mikään sellainen mitä jossain teini-iässä ajatteli aikuisuudessa olevan ei ollut olemassa mun elämässä. Niistä mielikuvista mitkä ylläpiti toivoa huomisesta eivät olleet todellisuutta. Ikäkriisi ei ollut mulle sitä ettei mulla ole autoa, perhettä ja omakotitaloa, elämää missä olen aktiivinen toimija ja irti sellaisesta haitallisuudesta mitä ympärillä silloin oli. Sen tilalla on kuntoutusta, vammaisuutta, yksinäisyyttä, epätoivoa ja ahdistusta. Tokikaan teininä ei tullut ajatelleeksi että myös silloiset aikuiset saattoivat olla ahdistuneita tai masentuneita, mutta ajattelin ettei mun elämässä ole niitä enää sitten kun olen 40. Täyttäessäni 40 siirryin seuraaviin