Useammalla jalalla

Aika moni on koko alkuvuoden selittänyt sitä ja tätä erikoisista ajoista. Poikkeusoloja ja niin edelleen. Suoraan sanottuna inhoan niitä sanoja aika paljon. Omalla kohdallahan kävi niin, että ensin peruttiin kuntoutukset, eikä mistään ollut saatavilla apukeinoja. Sitten vielä mielenterveyden vajoaminen ja viimeisinä niitteinä Sodankylän elokuvajuhlien siirtyminen verkkoon. Lappi on se paikka missä henkinen latautuminen kesällä auttaa kestämään ja jaksamaan. Pidin sitä tosi pitkälle kevääseen oljenkortena ja peruuntuminen sattui fyysisestikin. Mitä enemmän ajattelin sitä, etten pääse pohjoiseen, sitä syvemmälle vajosin. Hain keinoja, hain paikkoja ja yritin miettiä. Pääsisin luontoon kyllä, mutten pohjoiseen, yöttömään yöhön. En edes osannut pyytää tai puhua asiasta kenellekään. Verkkofestarit toi elokuvat, pääsin mökille ja saunaankin, sekä omien ihmisten keskuuteen, mutta silti jotain jäi uupumaan. Enkä voinut sille mitään. Tai niin luulin. Jossain keskustelussa sitten sivul

Edellisen kirjoituksen aikaan olin juuri jäänyt sairaslomalle. Se kesti kolme viikkoa. Joidenkin kesälomat kesti siinä kohtaa kolme viikkoa. Minun kesäloma siirtyi sairasloman tieltä johonkin pidemmälle, ehkä ensi vuoteen. Onneksi on tälle vuodelle kuitenkin kolme viikkoa lomaa suunniteltuna ja toivon saavani pitää sen kesälomana, enkä sairaslomana. Kolmen viikon sairasloman aikana ei tapahtunut mitään. Ehkä omassa ajattelussa tapahtui muutoksia, mutta mikään ei konkreettisesti muuttunut. En löytänyt terapeuttia, en juurikaan tavannut ketään, mutta lopetin somen käytön hetkeksi. Olen ollut sieltä nyt yli kuukauden pois ihan tietoisesti. Kaikessa ironiassaan se on lisännyt yksinäisyyttäni. Olen pitänyt yhteyttä vain harvaan ihmiseen, niihin lähimpiin. Se, että sosiaalisuus on ilman somea täysin kuollut on itsessään jotenkin masentavaa. Kolmen viikon jälkeen palasin töihin. Oli helppo lipua siihen vanhaan toimintamalliin mikä ajoi sairaslomallekin, mutta ennakointini toimi. Olin