Tajunnanvirran vietävänä.
Hankin itselleni sovelluksen millä seurata mielialoja. Alunperin ajattelin että olisin vain pitänyt kirjaa mielialapäiväkirjan tyyliin, mutta sen omatoiminen muistaminen oli liian vaativaa.
Siksipä latasin "äpsin" ja nyt olen painellut menemään sen kanssa. Siinä on viisi vaihtoehtoa, eli tavallaan ykkösestä vitoseen. Olen siellä kakkosessa ollut suurimman osan, vähemmän kolmosia ja muutamia ykkösiä.
Ykkösiä on ne päivät kun ei henki kulje tai mikään ei meinaa onnistua.
Niitä päiviä, kun on vaikea keskittyä tv:hen, syömiseen tai oikeastaan mihinkään. Tai niitä, missä suru on niin voimakasta ettei sen läpi tule mikään.
Kakkosia on ne, kun suru aaltoilee, kun pystyy suoriutumaan jollain tasolla arjesta.
Silti niitä, missä ihan tavalliset asiat on vaikeita.
Kolmosissa sitä on illalla tyytyväinen että on selvinnyt ilman romahduksia, saanut ehkä syödyksi muutakin kuin kahvia. Nelosista en tiedä, ei ole näkynyt. Vitospäivät tuntuvat utopialta.
On kuitenkin yksi positiivinen asia.
Kehitysprojekti työpaikalla.
En tiedä mistä tämä oikeastaan otti tulta alleen.
En tiedä pyysinkö pomolta tätä asiaa suoraan, mutta keskustelu meni aika nopeasti siihen, että meiltä puuttuu olennaista materiaalia työpaikalla. Keskustelimme mun näkemyksestä, pomon näkemyksestä ja sitten se vain *pim* tapahtui. Pomo kysyi haluaisinko tuottaa sitä materiaalia.
No haluaisinko! Vitutus sen materiaalin puuttumiseen on ollut läsnä viimeisen vuoden, sen puute vaikeuttaa montaa asiaa.
Prosessi on edennyt aika nopeastikin. Tein kahden työpäivän aikana pohjamateriaalin mitä on nyt hinkkailtu, muutaman excel-pohjaisen listan ja kyselypohjan selvitystyötä varten. Tarkoitus on luoda uutta, kehitää olemassa olevia, samaan tarpeeseen luotuja mutta vanhentuneita tietoja ja selvittää mitä vielä tarvitaan.
Kehitysprojektin kanssa olen saanut uppoutua minua kiinnostavaan tekemiseen, sen sijaan että olisin pyöritellyt vain peukaloita, mitä olisi muuten ollut tarjolla.
Silti samalla takaraivossa jäytää se ajatus, että on tämäkin yksi saatanan työmaa. Teen osa-aikaista, miten on mahdollista että kenellekään muulle ei ole tullut tässä vuoden aikana mieleen tehdä tätä? Miten on mahdollista, että on vain ihmetelty ja hoohailtu?
Melkein tekisi mieli huutaa "kenellä on vastuu", mutta eihän se sitten taas auta.
Eikä tämäkään ajatus auta viemään prosessia eteenpäin. Haluaisin niin syytellä, koska saisin sillä omaa pahaa oloa purettua.
Saisin raivottua muille ja ehkä vähän vittuiltua, jolloin voisin leikkiä että se antaa ylemmyydentunteen kautta paremman mielen. Mikä on valheellista. Ei se niin tee. Tulee vain paha mieli kun on kiukutellut ja ollut epäreilu.
Tämän materiaalin kehittäminen on myös askel kohti tasavertaisempaa toimintaa. Mikä on meidän puljun yksi arvoista, mutta käytännössä sitä on tosi vähän, josko nyt se kuitenkin onnistuisi ja olisi mahdollista tuoda käytäntöön hitunen sitä että jokainen on yhtä arvokas.
Tämän tekstin tarkoitus oli vain purkaa ajatuksia.
Nyt huomaan haluavani kirjoittaa asioista joita en halua jakaa internettiin. Se minkä nettiin laitat, sieltä myös löydät.
Näitä en halua jakaa niin, joten kirjoitan ne vain itselle talteen tietoturvalliseen paikkaan, paperiseen päiväkirjaan.
Siksipä latasin "äpsin" ja nyt olen painellut menemään sen kanssa. Siinä on viisi vaihtoehtoa, eli tavallaan ykkösestä vitoseen. Olen siellä kakkosessa ollut suurimman osan, vähemmän kolmosia ja muutamia ykkösiä.
Ykkösiä on ne päivät kun ei henki kulje tai mikään ei meinaa onnistua.
Niitä päiviä, kun on vaikea keskittyä tv:hen, syömiseen tai oikeastaan mihinkään. Tai niitä, missä suru on niin voimakasta ettei sen läpi tule mikään.
Kakkosia on ne, kun suru aaltoilee, kun pystyy suoriutumaan jollain tasolla arjesta.
Silti niitä, missä ihan tavalliset asiat on vaikeita.
Kolmosissa sitä on illalla tyytyväinen että on selvinnyt ilman romahduksia, saanut ehkä syödyksi muutakin kuin kahvia. Nelosista en tiedä, ei ole näkynyt. Vitospäivät tuntuvat utopialta.
On kuitenkin yksi positiivinen asia.
Kehitysprojekti työpaikalla.
En tiedä mistä tämä oikeastaan otti tulta alleen.
En tiedä pyysinkö pomolta tätä asiaa suoraan, mutta keskustelu meni aika nopeasti siihen, että meiltä puuttuu olennaista materiaalia työpaikalla. Keskustelimme mun näkemyksestä, pomon näkemyksestä ja sitten se vain *pim* tapahtui. Pomo kysyi haluaisinko tuottaa sitä materiaalia.
No haluaisinko! Vitutus sen materiaalin puuttumiseen on ollut läsnä viimeisen vuoden, sen puute vaikeuttaa montaa asiaa.
Prosessi on edennyt aika nopeastikin. Tein kahden työpäivän aikana pohjamateriaalin mitä on nyt hinkkailtu, muutaman excel-pohjaisen listan ja kyselypohjan selvitystyötä varten. Tarkoitus on luoda uutta, kehitää olemassa olevia, samaan tarpeeseen luotuja mutta vanhentuneita tietoja ja selvittää mitä vielä tarvitaan.
Kehitysprojektin kanssa olen saanut uppoutua minua kiinnostavaan tekemiseen, sen sijaan että olisin pyöritellyt vain peukaloita, mitä olisi muuten ollut tarjolla.
Silti samalla takaraivossa jäytää se ajatus, että on tämäkin yksi saatanan työmaa. Teen osa-aikaista, miten on mahdollista että kenellekään muulle ei ole tullut tässä vuoden aikana mieleen tehdä tätä? Miten on mahdollista, että on vain ihmetelty ja hoohailtu?
Melkein tekisi mieli huutaa "kenellä on vastuu", mutta eihän se sitten taas auta.
Eikä tämäkään ajatus auta viemään prosessia eteenpäin. Haluaisin niin syytellä, koska saisin sillä omaa pahaa oloa purettua.
Saisin raivottua muille ja ehkä vähän vittuiltua, jolloin voisin leikkiä että se antaa ylemmyydentunteen kautta paremman mielen. Mikä on valheellista. Ei se niin tee. Tulee vain paha mieli kun on kiukutellut ja ollut epäreilu.
Tämän materiaalin kehittäminen on myös askel kohti tasavertaisempaa toimintaa. Mikä on meidän puljun yksi arvoista, mutta käytännössä sitä on tosi vähän, josko nyt se kuitenkin onnistuisi ja olisi mahdollista tuoda käytäntöön hitunen sitä että jokainen on yhtä arvokas.
Tämän tekstin tarkoitus oli vain purkaa ajatuksia.
Nyt huomaan haluavani kirjoittaa asioista joita en halua jakaa internettiin. Se minkä nettiin laitat, sieltä myös löydät.
Näitä en halua jakaa niin, joten kirjoitan ne vain itselle talteen tietoturvalliseen paikkaan, paperiseen päiväkirjaan.
Kommentit
Lähetä kommentti