Menetykset ja luopumisen tuska.

 Edellinen merkintä elokuussa. 
Voimat loppui välissä, eikä niiden paluusta ole mitään selvyyttä. 

Palasin kuntoutukseen elokuun puolen välin paikkeilla. 
Aloitimme reippaasti kolme kertaa viikossa, joten ei todellakaan ollut mahdollisuutta kirjoitella mitään. Samaan aikaan työt, muutokset ja tämmöstä mitä nyt kaikilla. 

Myös kämppis muutti pois. Avustaja päätyi sairaslomalle ja irtisanoutui. Syksyn edetessä alkoi töissä koulutukset uuteen työvälineeseen ja nyt rytisee paskaa niin kovaa tuulettimeen etten tiedä miten hengitetään. 

Ehkä pitäisi jättää avautumatta omalla nimellä? 
Kaiken mitä laitat nettiin, et välttämättä saa pois? 
Tai sitten kirjoitan niin kuin osaan ja pystyn, enkä kerro kuin omista asioista ja kokemuksista rehellisesti? 

Vaikka olemme yksilöitä ja elämä pitäisi elää itseään varten, olemme ihmisinä sosiaalisia eläimiä ja suurin osa meistä ei ole mitenkään vain yksi yksinäinen yksilö. On niitäkin, mikä on surullista. 
Tarkoitukseni on silti sanoa se, että periaatteessa kaikella julkisella tekemisellä on vaikutuksia muihinkin. On vanhempia, sisaruksia, lapsia, kavereita, setiä, tätejä, enoja, serkkuja, kavereita, ystäviä, suurimmalla osalla. En yleistä että kaikilla olisi, koska kaikilla ei ole. Olen etuoikeutettu omista ihmisistäni. 
Siksi mietin että mitä haluan jakaa, mitä haluan jättää nettiin olemaan. Vaikka nimeni on nykyisin eri, pidän täällä voimassa vanhan sukunimen. 

Elokuussa menetin sukulaisen. Ei ollut lähin lähisukulainen, mutta ihminen ja sukulainen siinä merkityksessä että minulla on muistoja ja kokemuksia hänen kanssaan. Meillä oli myös yhteinen syntymäpäivä. Surettaa miten hänen elämänsä päättyi, vaikka olinkin ollut jonkin aikaa sitä mieltä että hän on tässä piirissä ensimmäisten joukossa. En silti olisi ajatellut että lähtö on jo nyt. 

Syyskuussa painittiin avuntarpeen, omien voimavarojen totaalisen vähyyden keskellä, sekä surun sävyttämässä arjessa. Työasioiden raskaus, epävarmuudet ja vallitsevien tilanteiden pakottama etätyöpakko iski kiilaa pyöriin.
Hiljaisuus ympärillä alkoi musertaa. 
Toukokuiset itkukohtaukset missä henki ei kulje palasivat takaisin. Paniikkikohtaukset palasivat takaisin. Yritin hakea apua, en saanut sitä. En voi sanoa niitä tiloja miksikään romanttisiksi syviksi vesiksi, vaan joksikin aivan kamaliksi hetkiksi mistä ei ole enää muistikuvia. Mieli suojelee myös itseään unohtamalla. Minä unohdan tällä hetkellä tosi paljon asioita, todella helposti. 
En ole varma onko tapahtumat miltä kuukaudelta. 

Viime viikonloppuna iski taas vasten kasvoja. 
Sain kuulla menettäneeni ainoan isovanhempani. 
En tiennyt hänen kunnostaan, koska minun puolestani oli päätetty etten tarvitse tätä tietoa. 
Olen tämän edessä täysin sanaton. Minulla on koskaan ollut vain yksi isovanhempi. Jotenkin oletin että on hyvin selkeää miten tärkeä tämä ihminen minulle on. Olin harmissani hänen joutuessa hoitokotiin, kun tiesin ettei hän todellakaan halua sitä. Se oli täysin hänen omia toiveitaan vastaan, mutta samalla myös ainoa vaihtoehto hänen eläessään. Ei meistä läheisistä kenelläkään olisi ollut vaihtoehtoja mihinkään kotihoitoon. En siitä syytä ketään, ei ollut vaihtoehtoja. 
Isovanhempi oli minulle henkilö kenen luona aina nauroin. Aina. Jopa silloin kun olin niin huonossa kunnossa etten tiennyt miten elää, hänen luonaan nauroin. Meillä oli vahva keskinäinen kunnioitus ja luottamus. Jaoimme yhteisesti arvot uskonnottomuudesta, toisten ihmisten kunnioittamisesta ja kohtelusta. Usein myös puhuimme kissoista. Nuorempana myös asuin hänen luonaan. Syksyisin soitimme toisillemme säännöllisesti, kun pimeys vei molemmilta voimat. 
Nyt yritän selvitä tästä ikävästä ja pettymyksestä. Puhumattakaan mitä tämä eräiden kusipääkyrpänaamamulkkujen toiminta sai aikaan. 

Tiedän että niistä vanhemman sukupolven ihmisistä joutuu luopumaan. En isovanhemman kohdalla sure hänen poistumistaan, se olisi voinut tapahtua jo aiemmin. 
Odotettavissa on myös surua tulevaisuudessa, mutta toivottavasti tässä olisi vielä aikaa. 

Onneksi pian on tiedossa kuukauden loma. Voin vetäytyä omiin oloihini kotiin, sulkea vain oven ja olla pois sieltä. Olkoot virukset ja pirukset, erityisjärjestelyt ja muut nönnönööt. Loman jälkeen joulukin on jo ohitse ja vuodenvaihde kulman takana.