Matkaa ennen: Sodankylän Elokuvajuhlat 2018 - Midnightsun filmfestival 2018
Sodankylän filmifestarit, vuotuinen kesälomani kohde jo kuudetta kertaa. Silti tuntuu kuin olisin käynyt siellä "aina". Yöttömän yön valossa lataan itseeni jotain semmoista, mitä ei ole saatavilla mistään muualta, minään toisena ajanjaksona. Sodankylässäkään ei ole samaa tunnelmaa festareiden ulkopuolella.
Tämä vuosi oli jo useampi pyörätuolin kanssa, ensimmäinen avustajan kanssa. Tai no, ystäväni on toiminut epävirallisena avustajana, mikä on mahdollistanut kaiken osallistumisen, mutta eihän se oikein ole.
Tämän vuoden festareille pääsy meinasi olla mahdotonta. Avustajaan liittyvät kuviot, maksut, kulut, byrokratian epäselvät ohjeet ja mitä vielä, olivat käymässä haasteina liian suuriksi. Nimenomaan ne rakenteelliset esteet, vammaispalvelun kanssa käydyt turhauttavat puhelut, epäselvät ohjeistukset matkustamisen suhteen ja yleisesti se asenne, että pitäisi tietää sanomattakin miten asiat hoituu.
Yksi ennen matkaa ärsyttävimmistä asioista oli vammaispalvelun ristiriitainen ohjeistus keskenään. En saanut minun asioitanu hoitavaa ihmistä kiinni, enkä saanut häneltä selkeitä ohjeita sähköpostitse, joten soitin niihin numeroihin mitä minulla oli. Ensin sain ohjeeksi, etten voi ostaa avustajan lippua ennen kuin minulla on vammaispalvelun sosiaalityöntekijän tekemä päätös asiasta. Päätöstä taasen ei tehdä ennen kuin on olemassa ostettu matkustusasiakirja. Tuntui että en pysty ajattelemaan tätä nyrjähtävää byrokratiaa ollenkaan. Siinä hetkessä toivoin ettei minun tarvitsisi käyttää yhtään ketään mihinkään. Ihan naurettavaahan se on, että matkustamisen mahdollistaminen on näin pielessä.
Rahathan saan takaisin vasta sitten, kun matka on tehty kokonaisuudessaan ja toimistoon toimitettu tuntilistan lisäksi kaikki matkustusasiakirjat. Ei vain avustajan, mutta myös minun liput ja laput, koska muuten olisi mahdollista että matkan voi tehdä "kuka vaan". Tavallaan oletus on, että tässä huijataan kuitenkin, niin ilman näitä lappuja en saa rahojani takaisin, vaikka olisikin näyttää tositteet että olen maksanut ne. Minulle tämmöinen syyllistäminen on liikaa, mutta vaihtoehtojakaan ei ole, mikäli haluaa matkustaa. Mikäli haluaisin matkustaa ulkomaille, maksaisin siis kahden ihmisen matkat yhdestä ihmisestä.
Sodiksessa yksi parhaista asioista on se, että sieltä löytyy joustavuutta. Mutta tässä byrokratiaväännössä se ei ole etu. Jotta saan avustajalleni majoituksen kustannettua, tulee minun saada siitä kuitti Y-tunnukselliselta paikalta. Ymmärrän tämän kyllä, mutta Sodiksen kohdalla niiden olemassa olo enää siin kohtaa kun festareihin on kuukausi aikaa, on aika heikoilla. Yleisintä majoitusta kun on kotimajoitus, eikä näillä kodin tarjoajilla ole hinkua liittyä mihinkään AirBnB:hen vain näiden festareiden vuoksi. Toisinsanoen, heille vaikeaa - en saa majoitusta. Suurin osa kotimajoitusta tarjoavista on tehnyt sitä useammin kuin kerran ja liian hankalalta vaikuttavat muutokset eivät saa kannatusta, jolloin minä en saa majoituspaikkaa.
Kyllähän se on totta, että matkustamiseen liittyy kaikilla aina järjesteltävää ja selvitettävää, mutta nyt on kyseessä kohde ja tapahtuma missä olen ollut aiemmin useampana vuonna. Itseasiassa tämä on viides vuosi putkeen, joten asioiden ei pitäisi olla näin vaikeita.
Miksi haluan tuoda tämän esille? Siksi, että jos ajattelen niitä ihmisiä avustajineen joilla ei ole voimavaroja tai kykeneväisyyksiä käydä läpi näitä taisteluja. Koen tämän myös isona epäkohtana vammaisvähemmistöä kohtaan. Vammaispalvelulain tarkoitus on ollut, että sen piiriin kuuluvvilla ihmisillä olisi mahdollisuus osallistua yhteiskunnassa yhtäläisenä ja vertaisena jäsenenä, mutta tässä kohtaa ei tunnu siltä. Ollenkaan.
Tämä vuosi oli jo useampi pyörätuolin kanssa, ensimmäinen avustajan kanssa. Tai no, ystäväni on toiminut epävirallisena avustajana, mikä on mahdollistanut kaiken osallistumisen, mutta eihän se oikein ole.
Tämän vuoden festareille pääsy meinasi olla mahdotonta. Avustajaan liittyvät kuviot, maksut, kulut, byrokratian epäselvät ohjeet ja mitä vielä, olivat käymässä haasteina liian suuriksi. Nimenomaan ne rakenteelliset esteet, vammaispalvelun kanssa käydyt turhauttavat puhelut, epäselvät ohjeistukset matkustamisen suhteen ja yleisesti se asenne, että pitäisi tietää sanomattakin miten asiat hoituu.
Yksi ennen matkaa ärsyttävimmistä asioista oli vammaispalvelun ristiriitainen ohjeistus keskenään. En saanut minun asioitanu hoitavaa ihmistä kiinni, enkä saanut häneltä selkeitä ohjeita sähköpostitse, joten soitin niihin numeroihin mitä minulla oli. Ensin sain ohjeeksi, etten voi ostaa avustajan lippua ennen kuin minulla on vammaispalvelun sosiaalityöntekijän tekemä päätös asiasta. Päätöstä taasen ei tehdä ennen kuin on olemassa ostettu matkustusasiakirja. Tuntui että en pysty ajattelemaan tätä nyrjähtävää byrokratiaa ollenkaan. Siinä hetkessä toivoin ettei minun tarvitsisi käyttää yhtään ketään mihinkään. Ihan naurettavaahan se on, että matkustamisen mahdollistaminen on näin pielessä.
Rahathan saan takaisin vasta sitten, kun matka on tehty kokonaisuudessaan ja toimistoon toimitettu tuntilistan lisäksi kaikki matkustusasiakirjat. Ei vain avustajan, mutta myös minun liput ja laput, koska muuten olisi mahdollista että matkan voi tehdä "kuka vaan". Tavallaan oletus on, että tässä huijataan kuitenkin, niin ilman näitä lappuja en saa rahojani takaisin, vaikka olisikin näyttää tositteet että olen maksanut ne. Minulle tämmöinen syyllistäminen on liikaa, mutta vaihtoehtojakaan ei ole, mikäli haluaa matkustaa. Mikäli haluaisin matkustaa ulkomaille, maksaisin siis kahden ihmisen matkat yhdestä ihmisestä.
Sodiksessa yksi parhaista asioista on se, että sieltä löytyy joustavuutta. Mutta tässä byrokratiaväännössä se ei ole etu. Jotta saan avustajalleni majoituksen kustannettua, tulee minun saada siitä kuitti Y-tunnukselliselta paikalta. Ymmärrän tämän kyllä, mutta Sodiksen kohdalla niiden olemassa olo enää siin kohtaa kun festareihin on kuukausi aikaa, on aika heikoilla. Yleisintä majoitusta kun on kotimajoitus, eikä näillä kodin tarjoajilla ole hinkua liittyä mihinkään AirBnB:hen vain näiden festareiden vuoksi. Toisinsanoen, heille vaikeaa - en saa majoitusta. Suurin osa kotimajoitusta tarjoavista on tehnyt sitä useammin kuin kerran ja liian hankalalta vaikuttavat muutokset eivät saa kannatusta, jolloin minä en saa majoituspaikkaa.
Kyllähän se on totta, että matkustamiseen liittyy kaikilla aina järjesteltävää ja selvitettävää, mutta nyt on kyseessä kohde ja tapahtuma missä olen ollut aiemmin useampana vuonna. Itseasiassa tämä on viides vuosi putkeen, joten asioiden ei pitäisi olla näin vaikeita.
Miksi haluan tuoda tämän esille? Siksi, että jos ajattelen niitä ihmisiä avustajineen joilla ei ole voimavaroja tai kykeneväisyyksiä käydä läpi näitä taisteluja. Koen tämän myös isona epäkohtana vammaisvähemmistöä kohtaan. Vammaispalvelulain tarkoitus on ollut, että sen piiriin kuuluvvilla ihmisillä olisi mahdollisuus osallistua yhteiskunnassa yhtäläisenä ja vertaisena jäsenenä, mutta tässä kohtaa ei tunnu siltä. Ollenkaan.
Kommentit
Lähetä kommentti